top of page

Mitä Kuuntele, vahvista osallisuutta ja kunnioita -ohjeet ovat?

Kuuntele, vahvista osallisuutta ja kunnioita -ohjeet auttavat ymmärtämään, miten myös tukea tarvitsevat ihmiset voivat kuulua yhteisöön ja osallistua sen toimintaan.

​

Kehitysvamman tai muun syyn vuoksi tukea tarvitsevat ihmiset voivat olla mukana ja osallistua monin eri tavoin. He voivat olla esimerkiksi työntekijöitä, asiakkaita, vapaaehtoisia, hallituksen tai toimikunnan jäseniä. He voivat myös osallistua hankkeisiin.

​

Osallisuus ei tarkoita vain sitä, että tukea tarvitsevta ihmiset on paikalla. Se tarkoittaa myös sitä, että kaikkien osallistumisella on tarkoitus. Kaikkien kuuluu voida vaikuttaa ja toimia niin kuin muutkin.

​

Kuuntele, vahvista osallisuutta ja kunnioita -ohjeet auttavat yrityksiä ja yhdistyksiä muuttamaan toimintaansa sellaiseksi, että kenen tahansa on helpompi osallistua ja olla mukana. Ohjeet auttavat myös varmistamaan, että tukea tarvitsevien ihmisten oikeuksia kunnioitetaan.

Activity Egypt 2019.jpg

Kuuntele ja sisällytä kunnioitus -ohjeet luotiin taloudellisella tuella seuraavilta tahoilta:

IDA.png
inclusie futures uk aid.png
II-Logo.png
sightsavers.png
XE4399.png
E&A_Logo.jpg
LOGO_FBASD_VETORIAL_HORIZONTAL-02.png

©2022 by Inclusion International & Down Syndrome International

bottom of page